tiistai 24. marraskuuta 2015

Still alive mate

Hengissä ollaan! Järkyttävää miten nopeasti aika kuluu kun sitä ei ajattele. Viimeisestä postauksesta on iäisyys ja se on lähes kokonaan tämän netin hidastelun syytä. Minulla oli jo kaksin kappalein postauksia valmiina mutta eihän ne ikinä tänne asti päässeet. Olen nyt viimeisen kuukauden aikana tehnyt töitä ihan tajuttomalla tahdilla. Niin paljon että kun viikko sitten käytiin outlet-kylässä Brisbanen lentokentällä, sain jättimäisen paniikkikohtauksen. En ole aiemmin saanut sellaista mutta onneksi en ollut reissussa yksin.

Muistin blogini olemassaolon tänään kun olin perheen pojan kanssa baptistikirkolla kotikouluryhmäläisten kanssa ja mietin kuinka tämä on kuudes ja viimeinen kerta kun näen näitä ihmisiä. Tosiaan kevätloman (lokakuu) jälkeen kotikoululaisten lukujärjestys muuttui ja pääsin tutustumaan ihanaan ryhmään Caloundran lähellä sijaitsevassa Kawanassa. Aamun tuntien jälkeen suuntasimme aina Kawanan kirjaston leikkipuistoon piknikille ja opin paljon australialaisesta koulusysteemistä ja miksi niin moni on kotikoulussa. Sain myös polttavia puremia tulimuurahaisilta ja jokainen purema tuntui kuin tuli olisi polttanut suonissa ja lihaksissa. Silti nautin jokaisesta hetkestä nuiden sydämmellisten ihmisten seurassa.

Olen oppinut myös laitesukelluksen nyt kunnolla ja kävin myös ensiapukoulutuksen. Hieman erillainen kuin Suomessa. Täällä käytiin läpi yleisimpiä käärmeitä ja kuinka tappavan piston jälkeen tulisi menetellä. Ensiapuopettajan vaimo oli ruotsalainen ja ihan puskista rupesi puhumaan mulle ruotsia. Olen kertonut siis tälle perheelle että asun rajalla ja että olen opiskellut 6 vuotta ruotsinkieltä... no siinäpä sitten olin kipsissä ja lausuin ruotsia päin metsää. Hejsan jag heter Miia och jag kommer från stupidlandia.

Viime perjantaina järjestettiin kotona kunnon BBQ-bileet kun näiden perhetutut tuli Floridasta kylään. Syötiin omien lampaiden, naudan ja possun lihaa. Jotenkin eri fiilis oli syödä niitä kun tiesi miten onnelliset elämät niillä oli takana. Ihan eri tuntu kuin Suomen liha joka tulee muovipaketissa ja alkuperästä eikä eläimestä ole oikein mitään muuta tietoa kuin että se on naudan lihaa. Lisäks mulle tuli kutsu Floridaan joten pitää kai se lunastaa jossain lähitulevaisuudessa!

Kolmen päivän kuluttua lähdenkin sitten roadtripille kohti Sydneytä ja siitä reissusta saattekin varmaan kuulla sitten myöhemmin lisää. Laitan myös kuvat myöhemmin sillä en jaksa taistella nyt tuntia pelkkien kuvien takia. Tää oli nyt vähän tällanen pikainen kuulumisen lähettäminen ettei tää mun blogihomma ihan kuivuis kasaan. Sorry mate!